Tein tänään taas eeppisen pyöräretken. Koin varmaan kaikki mahdolliset eri tunteet tuon viiden tunnin (se vähän venähti) pyörälenkin aikana.
Tylsyys.
Kaikki siis alkoi siitä, että oli tylsää. Yritin keksiä tekemistä. Noh. Eilen olin ostanut Viron Pyörä tiet -kartan (kyllä, suomeksi oli kartan nimi taiteiltu juuri noin). Sen sijaan, että kartassa olisi yksityiskohtaisia reittejä, on toisella puolella kokonainen Viron kartta, johon on piirretty katkoviivoilla kokonaista viisi perusreittiä ja kuusi pienempää aluereittiä... kai. Toisella puolella on Tallinnan, Tarton, Otepään ja Raplamaan (? why on earth) kartat. Yhtä tyhjän kans, sanon minä. Noh. Ex-tempore päätin lähteä hieman pyräilemään! Ajattelin tehdä lyhyehkön lenkin Tarton lähiympäristöön. Pian sitten löysin itseni Jõgevan maantieltä.
Tarton ulkopuolelle päästyäni näin traktorin pitkästä aikaa. :D Ja puimurin! Ja vilja tuoksui hyvälle. Tuli Pohjammaa mieleen.
Jatkoin energisesti eteenpäin, koska halusin nähdä mitä muuta mielenkiintoista vielä tulisi vastaan. Ohitin useita pieniä kyliä, tai ainakin risteyksiä pieniin kyliin.
Mitä pidemmälle poljin, sitä iloisemmaksi muutuin. Enää ei ollut tylsää. Maisemat olivat henkeäsalpaavia. Välillä ne muistuttivat Pohjanmaan lakeuksia. Ja kypsä vilja tuoksui edelleen hyvältä. Olin tyytyväinen, että lähdin seikkailemaan. Kotona olisi ollu tooooosi tylsää.
Ohitin bussipysäkin, siellä keskellä ei mitään, maantien varressa. Pysäkki katokseen oli teipattu mainos. Se herätti hilpeyttä.
Pienen notkelman jälkeen tuli vastaan ylämäki. Uteliaana poljin ylös, koska uskoin edessä odottavan vielä upeammat maisemat. Poikkesin pienelle sivutielle ja varastin pellosta kotiin mukaan ruista ja ohraa. Koska ne tuoksuivat hyvälle.
Anastettuani viljaa, suuntasin eteenpäen alamäkeen. Uudessa mäennotkelmassa maisema vaihtui Toscana-tyyliseen mäkiseen maastoon. Mäen laella oli rakennuksia ja sinne vei yksi puiden varjostama tie. Juuri kun luulin ettei enää vaikuttavammaksi voi maasto muuttua, tuli notkon alta esiin heinäpaaleja, jotka nojasivat piikkilanka-aitaan. Vaikka edessä näkyi jo näkötorni, johon olin suunnitellut meneväni, käännyin oikealle puiden varjostamalle tielle.
Mäen laella näkyneet rakennukset näyttivät varastoilta. Paikka näytti autiolta ja vaikutti joltain hylätyltä kolhoosilta. Yhdestä varastosta kuului ääntä ja näin siellä vanhan traktorin. Mäellä huomasin myös löytäneeni "oikean" pyöräreitin nro4, jota jatkoin eteenpäin kohti näkötornia.
Näkötornin juurella oli hauskoja kylttejä. Erityisesti kesäkelillä. Muutenkin siinä oli niin pieni mäen nyppylä, että en oikein usko, että siitä voi edes pulkalla laskea... :D Itse näkötornikin näytti joltain roomalaisten kyhäelmältä suoraan Asterixista ja Obelixista.
Kuten edellisestä kuvasta huomata saattaa, oli torniin kiivennyt jo joku paikallinen jorma. Epäsosiaalisuudestani huolimatta kapusin itsekin torniin. No. Jormallahan rupesi sitten sitä juttua tulemaan. En vain saanu puolestakaan selvää, kun se oli jo jonkin verran ilmesesti ilolientä nauttinut. Sen verran tajusin, että sen vaimo oli lähteny ja vieny lapsenki mukanaan. Otin äkkiä muutamat kuvat, totesin että tornista tosiaan näkyy 15km päähän Tarttoon ja sitten katsoin parhaaksi poistua paikalta. Jorma jäi vielä jotain huutelemaan perään, kun suuntasin jo kohti uusia seikkailuja.
Tässä vaiheessa alkoi vähän väsyttää ja tympiä. Maisemat oli hienoja, mutta niihin oli ehtinyt jo tottua. Siitä huolimatta jatkoin eteenpäin. Kartan mukaan edessä olisi vielä pari kartanoa! Silti alkoi tuntumaan, että - polkee polkee, mutta maisema ei vaihdu. Tiukka käännös oikealle ja ennen pitkää vastaan tulikin yksi "kartano". Sana kartano kuulostaa hienolta ja mahtipontiselta. Mutta tämä kyseinen "kartano" oli yksityisomistuksessa ja näytti ihan tavalliselta talolta. Se siitä sitten.
Kartanon jälkeen tuli pian vastaan suhteellisen suuri järvi! Ensi alkuun vaikutti ettei ihan järven rantaan pääse. Sitten mutkan takaa paljastui iso parkkipaikka, joka oli täynnä autoja ja ihmiset pulikoivat järvessä. Olin polkenut tähän mennessä parisen tuntia, aurinko porotti ja olisin maksanut mitä vain 1. jäätelöstä 2. kylmästä juomasta 3. mahdollisuudesta mennä uimaan. No, koska matkalle lähdettiin ex-tempore, ei uimakamppeita tietenkään ollut mukana. Tyydyin siis vain katsomaan kun ihmiset nauttivat viilentävästä järvivedestä ja päätin nopeasti jatkaa matkaa ennenkuin ajaisin pyörällä suoraan järveen.
Tulin risteykseen. Enkä enää ollut varma missä tarkalleen olin. Noh. Toisen tien varressa näytti olevan hevosia, joten lähdin sinne ja päätin katsoa mitä seuraavan mäen takana olisi. Hevoset oli hienoja ja mäen takana oli uusi mäki. Päätin silti jatkaa. Pian käännyin jälleen oikealle, hiekkatielle, joka viitan mukaan veisi seuraavaan kylään, joka olisi taas lähempänä Tarttoa. Olin puolimatkassa.
Mitäpä sitä kaunistelemaan. Hiekkatiellä oli kuin olisi rannalla ajanut ja ei aikaakaan kun pyörän kettingit päätti sanoa sopimuksen irti. Jee-jee. Keskellä ei-mitään. No, olihan sieläkin hienot pellot ja pari taloa, joiden pihassa vahtikoirat räksytti sekä paarmoja pari laumaa.. mutta silti. Puita ei tietenkää ollu lähettyvillä, että olis jollain oksilla saanu vääntää ne kettingit takaasi paikoillensa. Ei siinä sitten auttanu ku ryhtyä töihin. En millään viittiny sotkia käsiäni niin otin pari kiviä ja ta-daa. Homma pelitti taas. Päätin silti taluttaa pyörän läpi pehmeimpien kohtien, ettei vahinkoa sattuisi uudestaan.
Matka siis jatkui. Tänkkaad. Maisemat oli edelleen samoja. Välillä sielä jumalan selän takana oli jokunen talokin. Nyt vain odotin että vastaan tulisi isompi tie, jota pitkin pääsisin takaisin Tarttoon. Väsymys alkoi taas painaa ja juomavesikin oli lopussa. Loputtomalta tuntuvalla hiekkatiellä polkiessa näin lehmiä ja pellon yllä liitävän petolinnun! Sekä paikallisen jorman vol2., joka melkein jäi pitämään mulle seuraa, mutta lähti kuitenkin matkoihinsa.
Viimein pääsin isolle tielle ja se oli onneksi isompi kuin odotin. Ihana asfaltti ja kyltti Tartto 20. Risteyksessä oli tolpan päässä kurkien pesä ja paikalla oli jopa kolme kurkea! Jäin kuvaamaan niitä, en tosin uskaltanu mennä liian lähelle, kun pystyin mielessäni kuvittelemaan miten ne pystyy nokillaan repimään, raapimaan ja puhkomaan. En aio ikinä katsoa muuten Hitchcokin elokuvaa Linnut. Risteyksestä oli mukava jatkaa matkaa kohti kotia. Nyt vähintään tiesi, että on oikealla tiellä ja kuinka paljon on matkaa. Ainoastaan muutamat isommat läheltä kiitävät rekat ja bussit aiheutti pieniä vaaratilanteita, muuten polkeminen maantien reunassa sujui ongelmitta. Jano tosin oli kova. Koko matkan aikana en ollu nähny yhtäkään kauppaa, baaria, pubia enkä huoltoasemaa. Maantien varressakin oleva baari oli kiinni. Ylläri-ylläri. Maisemat tosin oli hienoa ja vilja tuoksui hyvältä.
Lopultakin! Tuli risteys, jossa oli Olerex -huoltoasema, joka on 24h auki! Mahtavaa! Kiitin luojaa, ostin kylmää vettä ja jäätelöä. Väsymys poistui ja elämä hymyili taas. :D Lisäksi näin kanoja! Huoltsikkaa vastapäätä oli talo, jonka puutarhassa kanat olivat vapaasti. Loppumatka sujui hyvin ja pääsin lopulta takaisin Tarttoon! Eikä aurinkokaan ollu vielä kokonaan laskenu.
En enää koskaan sano, että Tartossa olisi tylsää. Tänään se johti tapahtumien ketjuun, jonka aikana mietin useasti (siitä huolimatta, että maalla on mahtavaa! mutta melkein eksyksissä, ilman vettä, 30asteen lämmössä pyöräily ei oo herkkua) kuinka mahtavaa olisi olla Tartossa juomassa viilentävää vettä tai edes lämmintä pilsneriä.
Pari seuraavaa päivää taidan pysytellä tässä 400m säteellä. Siinä on kaikki mitä ihminen tarvii - koti, ruokakauppa ja Selts. Tai, no ei sillä ruokakaupalla niin väliä oo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti